Panaman paperit -valiokunta sai puoli vuotta lisäaikaa – kädenvääntö dokumenttien avoimuudesta jatkuu

Rahanpesu 2. maaliskuuta 2014; Money laundring 2. March 2014

Euroopan parlamentti perusti kesäkuussa 2016 Panaman paperit -tietovuotoa tarkastelevan tutkintavaliokunnan. Mepit ovat paneutuneet puutteisiin ja laiminlyönteihin EU-lakien toimeenpanossa jäsenmaissa. Tutkintavaliokunnan työ ei ole kuitenkaan sujunut niin jouhevasti kuin olisi toivottavaa.

– Komissio on antanut dokumentteja eteenpäin, mutta neuvosto on blokannut niitä perustellen asioiden kuuluvan jäsenmaiden eikä Euroopan unionin päätösvallan alle, sanoi Pana-valiokunnan puheenjohtaja Werner Langen (EPP).

Kaikki valiokunnan paikalle kutsumat ihmiset eivät myöskään tulleet tulleet kokouksiin kuultaviksi eikä Euroopan parlamentilla ole valtuuksia asettaa asiasta sanktioita. Langenin mukaan dokumenttien saatavuudessa oli myös hankaluuksia, mikä edelleen vaikeutti tutkintavaliokunnan työtä.

Vuoden ajan Pana-valiokunnan varapuheenjohtajana toiminut suomalaismeppi Pirkko Ruohonen-Lerner kertoo, että kädenvääntö esimerkiksi dokumenttien julkisuudesta jatkuu edelleen ja Pana-valiokunta on saanut toiminnalleen joulukuuhun saakka lisäaikaa.

Tutkinnassa yli 200 000 yritystä

Valiokunnan savotta on ollut äärettömän suuri. Tutkinnan alla on ollut yli 200 000 off-shore-yritystä ja yli 11,5 miljoonaa asiakirjaa. Ruohonen-Lerner kertoo, että tutkintavaliokunnan 20:ssä kokouksessa toimintavuoden aikana käsittelemä materiaalimäärä on todella ollut valtava.

– Kaikki joita on kutsuttu, he eivät ole halunneet tulla kokouksiin, eli tällaista yhteistyöhaluttumuutta valitettavasti on ollut ja ongelmia on ollut myös siinä, että tietyissä asiakirjoissa kaikki olennainen ja kiinnostava tieto on mustattu, Ruohonen-Lerner sanoo.

Ruohonen-Lerner avaa tutkintavaliokunnan työskentelyä kertoen, että asiakirjat ovat lukuhuoneessa, jonne tutkintavaliokunnan jäsenet ja muutamat asiantuntijat saavat mennä tutustumaan niihin. Kaikenlainen tallentaminen on kielletty, joten kotona asiakirjoihin tutustuminen on mahdotonta ja samoin tietenkin niiden päätyminen vääriin käsiin pitäisi olla epätodennäköistä.

– Odotetaan kiinnostuneena, että mikä on lopputulos kädenväännöstä, mikä on käyty parlamentissa siitä, että saadaanko dokumenttien mustatut kohdat avattua vai ei, Ruohonen-Lerner sanoo.

Hän vakuuttaa valiokunnan puheenjohtajan tekevän kaikkensa, jotta kaikki mahdollinen tarpeellinen tieto saataisiin tulevaa mietintöä varten, jonka ensimmäinen luonnos on valmistumassa lähiviikkojen aikana.

– Olemme saaneet kuusi kuukautta lisäaikaa ja tavoitteena on, että asiaa käsitellään joulukuussa Strasbourgissa täysistunnossa.

[td_block_21 custom_title=”” separator=”” post_ids=”17562,15714″ css=”.vc_custom_1493286824590{border-top-width: 1px !important;border-bottom-width: 1px !important;padding-top: 5px !important;padding-bottom: 5px !important;border-top-color: #003399 !important;border-top-style: solid !important;border-bottom-color: #003399 !important;border-bottom-style: solid !important;}” tdc_css=””]

Likainen pesä syö uskottavuutta

Veronkierron ja rahapesun torjuntaa on myös sävyttänyt oman pesän likaantuminen. Komission tämän hetken puheenjohtaja Jean-Claude Juncker joutui arveluttavaan valokeilaan loppuvuodesta 2014, kun hänen kotimaansa nousi LuxLeaks-skandaalin päärooliin.

Tuolloin selvisi, että monikansalliset yritykset kuten Ikea ja Pepsi olivat kanavoineet Luxemburgin kautta satoja miljardeja dollareita, minkä ansiosta ne olivat pystyneet välttämään miljardien dollarien verot. Verosopimusten solmimisen aikaan Jean-Claude Juncker toimi Luxemburgin pääministerinä.

Myös Maltan pääministerin Joseph Muscatin lähipiirillä on Panama-kytkyjä, mikä on ollut kiusallista nyt, kun Maltan Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaana täytyy johtaa veronkiertoon ja rahanpesuun puuttuvaa toimintaa.

Satu Hotakainen/EU-uutiset.fi

Kommentit

Luethan käyttäjän ehdot ennen kun kommentoit. Kiitos, EU-uutisten toimitus.
Tietoa Satu Hotakainen 853 Articles
EU-uutiset.fi -verkkolehden toimittaja ja uutispäällikkö.