Afganistanilaistoimittaja haluaa raivata tietä töihin pyrkiville naisille

Kuva: Trond H. Trosdahl/EU-uutiset.fi

Shilla Baheer tiesi jo noin viisi vuotiaana, että hänestä tulee aikuisena journalisti.

– Katsoin televisiosta kun toimittajat puhuivat mikrofoniin televisiossa. Minusta se oli hienoa. Leikin kotona toimittajaa ja haastattelin äitiäni, Baheer kertoo.

Shilla Baheerilla on suuri perhe. Baheer kertoo, että Afganistanissa on yleistä, että isot perheet asuvat yhdessä. Shillalla on yhdeksän veljeä ja siskoa, jotka elävät nyt jo omillaan. Shilla asuu vielä pikkuveljensä kanssa vanhempiensa luona. Perheen äiti on opettaja.

– Äitini on aina kohdellut minua kuin yhtenä pojistaan. Afganistanissa tytöt ja pojat eivät ole tasa-arvoisia.

Shilla Baheer elää ja työskentelee Mazar-e Sharifissa, joka on Balk-provinssin pääkaupunki Pohjois-Afganistanissa. Kaupungin väkiluvun on arvioitu olevan 368000-69300 ja sille on luonteenomaista etninen ja kielellinen moninaisuus. Tammikuussa 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan noin 38 prosenttia Mazar-el Sharifin asukkaista on siirtolaisia. Suurin osa heistä on tullut alueelle Afganistanin muista provinsseista.

Työllisyyttä Afganistanissa mittaavat indikaattorit ottavat harvoin huomioon, että naisia tai 14 vuotta nuorempia lapsia ei yleensä huomioida tilastoissa ollenkaan. Noin 20 prosenttia työssäkäyvistä Kabulissa ja Heratissa on naisia. Baheerin kotikaupungissa Mazar-e Sharifissa lukema on vain viisi prosenttia.

Naisia ei palkata korkeisiin asemiin

Baheer kertoo, että hänen äitinsä on aina tukenut häntä journalistin urallaan. Kaikki afgaanitytöt eivät kuitenkaan ole yhtä onnellisessa asemassa. Usein ammattiin pyrkivät tytöt kohtaavat vastustusta jo kotona eivätkä ongelmat lopu siihen, jos esimerkiksi toimittajaksi haluava tyttö saa perheensä hyväksynnän urahaaveellensa.

Shilla Baheer kertoo, että naistoimittajien on hankala löytää töitä Afganistanissa eikä heitä palkata korkeisiin asemiin. Reiluja työsopimuksia on myös vaikea saada.

– Oikeuksia lomiin ei ole eikä muutenkaan oikeuksia neuvotella itse työsopimuksesta. Palkka on myös hyvin alhainen, Baheer kertoo.

Afganistanissa on lakeja, joilla työntekijöitä pyritään suojelemaan syrjinnältä. Käytännössä naisten pääsy työmarkkinoille on kuitenkin heikkoa johtuen perinteisistä tavoista, heikosa koulutuksesta, turvallisuuskysymyksistä ja korkeasta työttömyydestä. Palkkauskäytännöt suosivat miehiä, naiset päätyvät helposti seksuaalisen häirinnän kohteiksi työpaikoilla ja esteenä etenemiselle on nepotismia ja lahjontaa.

Shilla Baheerille tasa-arvo-ongelmat ovat arkea työelämässä. Hän kertoo miestoimittajien suhtautuneen naisreportteriin aluksi hyvin negatiivisesti. Baheer ei ole kuitenkaan luovuttanut vaan hän on aktiivisesti pyrkinyt työskentelemään unelma-alallaan. Baheer saikin työpaikan paikallistelevision sota-reportterina.

– Koko omassa provinssissani olin ensimmäinen nainen, joka lähti raportoimaan uutistapahtumista toimiston ulkopuolelle.

Omassa provinssissani olin ensimmäinen nainen, joka lähti raportoimaan uutistapahtumista toimiston ulkopuolelle.

Miestoimittajat katsoivat, että sukupuolensa vuoksi Baheer ei voisi olla hyvä sota-reportteri. Baheer kuitenkin on sulkenut korvansa ennakkoluuloisilta kommenteilta ja tehnyt työnsä parhaan kykynsä mukaan. Vasta 26-vuotias Bahaar on jo ehtinyt työskennellä media-alalla kuusi vuotta. Työskentelyllään hän haluaa myös raivata tietä muille naisille, jotka haluavat päästä kiinni työelämään.

Turvattomuus Afganistanissa on toisinaan ongelma toimittajille.

– Välillä pelkään, en itseni puolesta, mutta perheeni, Baheer sanoo.

Paikallisessa verkkolehdessä sekä radioasemalla aiemmin työskennellyt Baheer on irtisanoutunut työstään johtuen sen huonoista sopimusehdoista. Tällä hetkellä hän työskentelee freelancer-toimittajana.

Korkeakoulutettu Baheer on kuitenkin paremmassa asemassa kuin monet muut naiset Afganistanissa. Kaupungeissa asuvista naisista 62 prosenttia on lukutaidottomia, minkä seurauksena he työskentelevät pääasiassa erittäin huonosti palkatuissa töissä esimerkiksi siivoojina tai ompelijoina.

 

Artikkeliin haastateltu Shilla Baheer vieraili syyskuussa Helsingissä suomalaisen Naistoimittajat ry:n järjestämällä opintomatkalla.

Lähteenä jutussa on käytetty raporttia: EASO Country of Origin Information Report Afganistan.

Artikkeli on osa EU-uutisten teema-sarjaa, jossa tutustutaan Afganistaniin.

Satu Hotakainen/EU-uutiset.fi

Kommentit

Luethan käyttäjän ehdot ennen kun kommentoit. Kiitos, EU-uutisten toimitus.
About Satu Hotakainen 1030 Articles

EU-uutiset.fi -verkkolehden toimittaja ja uutispäällikkö.